keskiviikko 17. elokuuta 2011

flunssaa

Lauantaina jäin saikulle kun oli kurkku kipeä, lihaksia särki ja oli vetämätön olo. Ei noussut kuitenkaan kuumetta vaikka lihaksia särkikin. Maanantaina alkoi kamala räkätauti, kurkkukipu alkoi onneksi helpottaa.

Eilen sain niistä 5min välein, silti ei nenän kauttaa voinut hengittää, yskittyäkin tuli ihan kiitettävästi. Sitten alkoi tuntumaan supistuksia ja alapäässä jomotusta ja puukonisku kipuja. EI kai ne paikat ala tästä aueta. Itkeskelin sitten eilisen illan että jos raskaus meneekin nyt kesken. Soitin aamusta neuvolaan. Kehotti ottamaan rauhassa ja jos pistokivut alapäässä jatkuu pitää mennä tutkittavaksi, ettei kohdunsuu aukea.

Koska flunssakaan ei ota talttuakseen vaan tuntuu enemminkin menevän syvemmälle keuhkoputkiin, kipaisin terveysasemalle hakemaan saikkua. Oli muuten hyvää palvelua. Olin soittanut ensin ja käskivät tulla heti käymään sairaahoitajan vastaanotolla, pääsin heti sisään ja 5min myöhemmin minulla oli todistus kädessä. En ole varmaan koskaan ollut näin tyytyväinen julkiseen terveydenhuoltoon!

Kävin äsken muuten hakemassa apteekista nenäkannun, mitä sh suositteli. Oli aika jännä kokemus, ensin sain suolavettä myös nieluun kunnes hoksasin oikean asennon. Tuntuu että vähän avasi noita sieraimia, mutta ei se henki edelleenkään sitä kautta kulje..

Onko muut kokeillut nenähuuhtelua?

2 kommenttia:

  1. Olen ja minulla se ei kyllä toimi ainakaan "niin kuin on luvattu". Mulla on kyl krooniset ahtaat onkalot. Mutta suosittelen käyttämään nyt kun vielä olet yhtenä kappaleena, meinaan kun mukelo inisee vieressä niin ei löydy enää vapaata hetkeä kannutteluun (johon nuhaisena saa helposti menemään vartinkin verran). Ainakin sit olet todennut, että tepsiikö se vai ei sulla:)

    VastaaPoista
  2. Joo mä en kyllä nyt kokenut tosta kannusta mitään autuutta vaikka pari päivää tiuhasti huljuttelinkin :) Kyllä nenäsumute vei voiton! Pitää vielä kokeilla auttaako sellaiseen lievään tukkoisuuten, nyt kun pahin nuha on helpottanut.

    VastaaPoista