torstai 15. joulukuuta 2011

Tyttö vai poika part 2

No koska me eletään edelleen epätietoisuudessa siitä kumpi meille on tulossa, oli ajankuluksi tutkittava millaisilla keinoilla sitä voisi selvittää...

Koska tein tämän testin niin alkuraskaudessa, päätin tehdä sen uudestaan kun tiedän että osa vastauksista on muutunut :) Tummennetut on minulta löytyviä oireita

Tyttö tulossa:
-Vatsasi on levinnyt sivuille
- Mielesi tekee makeita, herkkuja ja hedelmiä (keskiraskaudesta alkaen)
- Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiota
- Viiva vatsassasi päättyy napaan
- Vauva potkii hillitysti
- Edellinenkin lapsesi oli tyttö
- Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta (kuvotusta oli ja omasta mielestä naama näyttää väsyneeltä ja näppyläiseltä)
-Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
- Säärikarvasi kasvavat yhtä nopeasti kuin ennenkin (itse asiassa kasvavat vieläkin hitaammin kuin ennen)
- Kätesi ovat aiempaa pehmeämmät
- Vauvan syke on yli 140 (aika tasan 140 tai vähän päälle aina ollut)

- Olet normaalia kiukkuisempi (nyt varsinkin viimeisen kuukauden aikana olen saanut pienestäkin hirveita raivokohtauksia)
- Vauvasi hikottelee usein (ainakin 5 kertaa päivässä, onko se usein?)
-Ikenet verestävät raskausaikana (alkuraskaudessa)

9/14

Poika tulossa:
- Vatsasi on pystyssä eikä se näy takaapäin
- Himoitsen suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa (alkuraskaudessa kaikki rasvainen ja suolainen oli himotuksen kohde)
- Olit yhdynnässä ovulaation aikaan. (sekä ennen että ovulaatio aikaan )
- Viiva vatsassasi jatkuu aina rintoihin saakka (pitkään oli vain napaan, mutta viikoilla 25? lähti nousemaan rintoihin asti)
- Vauvan potkut ovat voimakkaita (ainakin super vilkas liikkeinen, voimakkuudesta vaikea sanoa?)
- Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi oli poika
- Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina
- Elitte leppoista elämänvaihetta lasta siittäessä
- Säärikarvojesi kasvu on kiihtynyt
- Kätesi kuivuvat helposti
- Vauvan syke on alle 140
- Olet rauhallinen ja hyväntuulinen
- Vauvan isä lihoo odotusaikana
- Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.

6/14

Tyttö siis voittaa.

Sitten toinen!

Tyttö vie äitinsä kauneuden. Tyttövauva saa äidin kasvot pöhöttymään ja hiukset hapsottamaan.Tyttö
Poikamaha on pyöreä ja edessä, tyttömaha leviää vaakasuunnassa.  Tyttö
Poikaa odottavalla linea negra ulottuu häpyluusta yli navan, tyttöä odottavalla viiva jää navan alle.  Poika
Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava taas makeaa. Tasapeli
Pojan kanssa ei ole pahoinvointia, tytön kanssa kyllä.  Tyttö
Vilkas sikiö on poika, rauhallisempi sikiö on tyttö. Poika
Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö. Jos pitkittäin, niin poika tulee. Tyttö
Mikäli raskausaika on vaikea, lapsi on poika. En voi sanoa että olisi "vaikea" joten tyttö
Lihaa paljon syövä äiti tulee saamaan pojan, koska liha on miehen ruokaa.tyttö/poika?
Poika aiheuttaa närästystä. Poika
Vauvan syke: alle 145 poika, yli 145 tyttö. Poika
Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa?   Tyttö (kts. linkki alla)
Legendan mukaan Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika. Tyttö (jos siis syntyy ensi vuonna)
Äidin jalkojen kylmeneminen ennustaa poikaa, samoin kuin isän lihominen raskauden aikana tyttöä. Ei kumpaakaan
Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö. Tyttö
Jos oikea rinta kasvaa enemmän, on tulossa poika ja jos vasen kasvaa enemmän, tulee tyttö.  Tyttö (vasen ehkä hiukan enemmän kasvanut?)
Jos vatsasi on kovin ylhäällä, vauva on tyttö. Jos taas alhaalla, tulossa on poika.  Poika

tyttö 11, poika 7

Sitten bongasin netistä myös tällaisia.
- Virtsaa ruokasoodaan. Jos seos kuplii/kuohuu -> poika. Jos ei tapahdu mitään -> tyttö (Pakko oli kokeilla, ei tapahtunut mitään, 1 piste lisää tytölle)
- Kaada virtsaa valkaisuaineeseen. Jos seos vaahtoaa -> poika. Jos seos kuplii -> tyttö. (Mulla vaahtosi, piste pojalle.
- Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille tulee tyttö
- tämän testin mukaan meille tulee tyttö

Täällä on linkki akuutin sivuille missä kätilöt kertoo "tutkimuksestaan" tyttö/poika oireiden paikkansa pitävyyteen.

Jos teillä on vielä uskomuksia/ hyviä testejä, niin laittakaa vinkkiä kommenttiboksiin :)

2 kommenttia:

  1. Heh, mulle neuvolantäti sanoi juuri tänään, että on poikaviiva mahassa kun riittää yli navan. Tosin syke on aina ollut siinä 150 kohdilla, ja ultrassa näkyi lääkärin mukaan poika. Minä olin liian utelias vauvan sukupuolta selvittämään, en olis jaksanut odotella synnärille asti. :D

    VastaaPoista
  2. Onpas hassuja tapoja arvuutella. Esikoisen kohdalla ainakaan noi ei olisi kyllä pitänyt paikkaansa:)

    Ainut ero, mikä esikoisraskauteen minulla on nyt ollut, on se, että poikaa odottaessani kasvoi leukaan ihmeellisiä tummia karvoja joita sitten nypin. Nyt niitä ei ole ollut. Mutta kova potkija on minullakin vatsassa ja sykkeet vaihtelee kyllä miten sattuu. Samoin närästystä ollut molemmista tasavertaisesti... no, pöh, minusta on ihanaa nähdä hänet ja saada tietää vasta silloin sukupuoli. Se tekee siitä synnytyksestä vieläkin ihanamman ja yllätyksellisemmän eikä ole tarvinnut stressata joidenkin vaatteiden värien kanssa näin etukäteen:)

    Pian pian:)

    VastaaPoista