tiistai 24. heinäkuuta 2012

viimein!

Tänä aamuna sitten pitkästä aikaa tyttö kääntyi kyljelleen ja mulle tuli fiilis että nyt se kääntyy. Ja niinhän se teki! vaikka ei olekkaan kääntymistä treenannut kuukauteen niin yhtäkkiä se vaan humpsahti mahalleen, ja teki sen kahdesti uudestaan kun käänsin takaisin :D

maanantai 23. heinäkuuta 2012

puolivuotis neuvola

Nyt on neuvolassa käyty ja todettu että nyt se painonnousu on vähän hidastunut! Tai siis liikkuminen on lisääntynyt niin paino ei niin pääse nousemaan. +40 käyrältä tiputtiin +35 käyrälle :D
Paino oli siis 10975, eli ihan 11kg ei saatu rikki... Pituus 68.5cm.

Neuvolassa terkkari istutti tyttöä ja totesi että tämä istuu niin tukevasti ja ottaa  käsillä vastaan että saapi jo lattialla istuttaa pieniä hetkiä. No enpä usko että siihen on kyllä tarvetta kun mönkii mieluiten selällä tai masullaan, sylissä onkin sitten istuvammassa asennossa.

Neiti 6kk ei vielä käänny, viimeiseen kuukauteen ei ole mitään kiinnostusta ollut enää edes yrittää kääntyä, vaikka sitäkin aiemmin tehtiin. Ilmeisesti kiinnostuksen vei tai nostaa selällä ollessa lantiota korkealle ilmaan ja heiluttaa. Tätä tekemällä pääsee eteenpäin ja pyörimään, mihin suuntaan nyt haluaakaan liikkua.

Koska kaukalo alkaa olla neidille hartioiden kohdalta tosi ahdas, niin käytiin jo ostamassa turvaistuin. Ostettiin Britaxin Max-Way. Se asennetaan selkä menosuuntaan ja sen saa melkein yhtä kaltevaan kulmaan kuin kaukalon, joten voidaan laittaa tyttö siihen vaikka ei vielä itse istukkaan.

Nyt neidin nukutus hommiin!

torstai 12. heinäkuuta 2012

pikapikaa koneella

Helou pitkästä aikaa. Täältä suunnalta on ollut vähän hiljaista siitä johtuen että meidän parin viikon takaisesta muutosta johtuen on ollut kiirettä. Niin ja elisasta johtuen saatiin netti uuteen kotiin vasta tänään (vaikka lupasivat että toimii heti kun muutetaan). Niin ja tänään mun läppäri sitten päätti sanoa sopimuksen irti eikä enää käynnisty. Loistavaa. Onneksi pikkuneidin kuvat on varmuuskopioitu muistutikulle (uusimmat kuvat ei tosin siellä ole) joten en ihan ala itkemään jos sisältöä ei voida pelastaa... 

No juu, mitäs siis meille kuuluu? Mä vähän haikein mielin katson kun mun pieni vauvan kasvaa ja kehittyy, se on jo niin iso! Reilu viikon päästä pamahtaa ikää 6kk tytylle. Huhuh, miten siitä synnytyksestäkin on jo niin pitkä aika!

Neiti vajaa 6kk. Liikkuu hirveästi paikallaan, pyörii napansa ympäri selällään ja vatsallaan. Ei käänny vielä kumminkaan päin. Sorminäppäryys on tarkkaa, näyttää sitlä että pinsettiote saatetaan oppia aika nopeasti. Silmä-käsi kordinaatio on myös tarkka, pieni lusikkakin sujahtaa suuhun helposti (ei, me ei olla aloitettu vielä kiinteitä). Huvittavinta on kun neiti selällään nostaa lation korkealle ilmaan ja heiluttaa sitä, mun tyttö sheikkaa buudia :D

Tissimaidolla elellään edelleen. Mun motivaatio kiinteiden kanssa on aika nollissa, en keksi mitään hyvää siinä että ne aloitetaan, paitsi ehkä sen että syömistouhu tulee varmaan olemaan hauskaa katseltavaa :) On vaan niin helppoa kun ruoka kulkee mukana, eikä tarvi miettiä ruoka-aikoja. Niin ja se vauvan kakka on vielä miellyttävää maitokakkaa... Ja on se vaan niin ihana fiiliis kun tietää että vauva kasvaa oman äidin antimilla... No sen verran innostuin että höyrytin eilen porkkanaa ja kukkakaalia ja soseutin ne (erikseen) ja pistin pakkaseen. On sitten siellä jotain valmiina (mä en varmaan ihan heti kaupassa muista että vauvallekin pitää olla jotain :D )

Neuvolassa pitäisikin sitten kysellä millä tahdilla otetaan mukaan uusia aineita, kun aika nopealla tahdilla vissiin mennään kun aloitetaan 6kk iässä. Kertokaahan kokemuksia kiinteiden aloituksesta te ketkä aloititte ne vasta 6kk iässä!

Palataan!