Tänään kävin taas neuvolassa. Taas eri terkkarilla, oli siis neljäs (kuudes terkka jos lääkärineuvoloiden käynnit lasketaan) ja ehdottomasti kaikista mukavin. Oltiin ihan samalla aaltopituudella, voi kun tämä olisi meidän omaterkka :) Juteltiin pitkään synnytyksestä ja noista mun keinoista millä olen siihen valmistautunut. Varattiin myös kaikki käynnit jo laskettuun aikaan asti. Ensi viikon lääkärin jälkeen menen tammikuun ekalla viikolla ja siitä eteenpäin viikon välein.
Mittauksilla kaikki kunnossa. Paino oli noussu kahdessa viikossa vaan 400g, eli ei todellakaan liikaa, vaikka liikuminen onkin radikaalisti vähnetynyt. Hb ei ollut raudansyönnistä huolimatta noussut yhtään ( 113). Voi olla seuraavan kerran asioilla käydessä ostan nestemäistä rautaa ja naukkailen sitä aika ajoin, jos muistan. Terkkakin sanoi että ei ole välttämätöntä ottaa jos kerran olo on hyvä.
Ulkotutkimusta tehdessä terkkakin totesi että tää meidän kaveri on aikamoisena myttynä tuolla mahassa, kohtu vielä supisti ahkerasti, niin ei oikein saanut tunnusteltua. Eli ihan kuten ole itsekkin todennut että kaveri on ihan kippurassa siellä :) Meinasi myös että lapsivettä olisi vähän niukasti, itse olen välillä samaa miettinyt. Pari viikkoa sitten ultrassa oli kuitenkin normaalisti vettä joten en ole siitä kovin huolissani.
Eilen juteltiin miehen kanssa ja hän tunnusti että jännittää kovasti synnytystä. Että siinä sattuu jotain minulle tai että hän ei osaa olla siellä ja auttaa. Mies ei ole ennen puhunut tällaisista ja se oli mielestäni ihana kun hän kertoi näistä. Minä yritin sitten miestä lohduttaa että todennäköistä on että mitään vakavaa ei synnytyksessä käy ja että minä odotan häneltä lähinnä kannustusta omaan jaksamiseen, ettei siellä tarvi "osata" mitään ja että yrittäisi saada minut synnytyksessäkin nauramaan. Lupasin että saa sitten tarvittaessa minun puolesta hönkiä ilokaasua että saa vitsailtua jos muuten meinaa jännitää liikaa :) Itseä jännittää synnytyksen jälkeinen aika, millaista se vauva-arki sitten oikeasti on, mutta uskon että kyllä siitä selviydytään. Synnytyksestä voin ihan rehellisestä sanoa että se ei jännittä yhtään, vaan odotan sitä jo kovasti.
Alanis 33+6
Minäkin toivon vaan että mies on tukena, ja ehkä jossain vaiheessa hieroo mun päätä ja selkää. Sitä ei kyllä jännitä, kun on ollut moisessa mukana jo useamman kerran, joten osaa varmaan rauhoitella myös ekakertalaista vaimoansa. :D
VastaaPoistaMä kanssa toivon että mun mies on tukena synnytyksessä ja omakin mies tunnusti että häntä jännittää kovasti kun ei voi tietää milloin mussukkamme syntyy :) ( rv tällä hetkellä 37+3 ) :)
VastaaPoista