perjantai 11. marraskuuta 2011

Neuvolassa taas

Kävin tänään neuvolassa. Terkkari vaihtuu taas, jo kolmatta kertaa. Tosin tällä kertaa (ja vielä ensi kerralla) kävin samalla terkalla kun ihan aluksi, kun tuo uusi oma on poissa.

Kaikki hyvin mahanahan alla. Kaveri esitelli terkallekin jumppaliikkeitään ja sykkeet pyöri siinä 140 kieppeillä (kuten aina). Sf mitta on kasvanut hyvin, 27cm, (vaikka siitä viimeksi oltiinkin huolissaan) ja ollaan taas keskikäyrällä.

Omasta voinnista kerroin nyt tulleista tykkyttely tuntemuksista ja niihin liityen pulssin kiihtymisestä (ihan levossa siis). Pulssi hakannut 100. Eilenkin sohvalla istuessa alkoi yhtäkkiä huimata ihan kamalasti ja pulssi alkoi hakata, meni onneksi nopeasti ohi. Terkka käski kuulostella näitä ja jos alkaa tulle enemmän, pitäisi vissiin lääkärille mennä näytille.

Onkos muilla ollut tykyttelyjä raskausaikana? Ainakin olen lukenut että sellaisia saattaa olla.

Hb oli myös tippunut, vaikka olo onkin ollut kohtalaisen hyvä. Oli tällä kertaa 108 (viimeksi 120) joten nyt pitäisi vissiin yrittää muistaa ottaa rautatablettia. Pitkään sitä pärjättiinkin ilman rautaa. Ruokavalion suhteen ei voi oikein enää tehdä muutoksi kun syön monipuolisesti ja myös paljon rautapitoisia kasviksia (ja lihaa).

Paino on lisinyt ihan kiitettävästi, viikkovauhti taisi olla +750g. Pyöreissä lukemissa oltiin tänään, eli 70 kiloa meni rikki, ollaan siis toisella kymmenellä menossa :O Uskon kyllä että turvotuksilla on osuutta asiaan, sillä tuntuu että joka paikka on turvoksissa. Mieskin nauroi mun iltavuoron jälkeisille jaloille, kuulemma oli kun vanhan mummon nilkat :) Sormuskaan ei meinaa mahtua sormeen kuin välillä, vaikka ennen oli vähän väljä. Suurin osa painostakin on tuossa masussa, sillä edelleen saan päälle farkut joita käytin ennen raskautta. Tässä vähän todistusaineistoa masun kasvusta, se on oikeasti ihan valtava!
Vertailun vuoksi viikon 24 kuva.


 Onhan tuo jo aikamoinen ja vielä kasvaa kymmenisen viikkoa! Turvotusta taitaa olla tossa mahassakin, kun siihen painaa sormet, vaaleat jäljet näkyy joku puoli minuuttia!

Alanis 29+3

4 kommenttia:

  1. Moikka!
    Tännehän on päivittynyt vaikka mitä! :) Mun bloggerissa on joku juttu, kun muutaman blogin päivittyneet tiedot eivät päivity mulle. No mutta, onneksi tässä on se ilo, että saa kerralla lukea monta uutta postausta. ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän se näyttäää kasvaneen. :)

    Täällä menee varmaan seitsemänkympin raja pian rikki myös. Koetin tässä yks päivä farkkujani, ja vielä mahtuivat (paitsi tietty mahan kohdalta!), tosin reisistä huomasi hieman tiukempaa tunnetta kuin aiemmin.

    VastaaPoista
  3. Moi!
    Sydämmentykytystä on mullakin. Ensimmäisessä raskaudessa ei ollut, mutta nyt on. Neuvolantäti oli siitä kovasti huolissaan, mutta lääkäri sanoi ettei kannata huolehtia. Samaa sanoi yksi kätilökin. Kuulemma kun verimäärä lisääntyy, niin kroppa ei aina pysy mukana. Sydän hakkaa yötä päivää, mitatessa syke oli 101, mutta terve sydän kuulemma kestäisi 120 pitkän aikaa. Siivotessa tuli huono-olo, täytyy varmaan ottaa rauhallisesti (tais se lääkärikin sitä suositella). Mukavaa jättää imurointi miehen huoleksi 2-3 kuukaudeksi...
    Kiitos muuten että olet alkanut pitää aiheesta blogia. Luen aina mielenkiinnolla. :-)

    VastaaPoista
  4. Täällä on myös sydämmen tykytyksiä ja hapen "haukkomista". Mutta oletan sen olevan normaalia, tosin mun terkalta jos tosta kysyn, nii se sanoo varmaan samaa. Jos kertoisin että pyörtyilen jatkuvasti nii se varmaan siihenkin sanoisi että normaalia...

    Ja toi terkan vaihtuminen on tosi ärsyttävää, että on joku uusi lääppimässä ja kyselemässä..

    Mutta massu on kyllä aika upee :)

    VastaaPoista