tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kertomisesta

Ollaan paljon puhuttu siitä milloin olisi hyvä aika kertoa tuleville isovanhemmille raskaudesta. Miehen äiti on vouhottanut lapsenlapsista jo vuosia miehelleni ja kun hänelle kerromme siitä tietää seuraavan päivänä jo koko miehen suku. Tästä syystä olemme ajatelleet odottaa nt-ultraan, kunhan on nähty että siellä tosiaan on joku! Tasa-arvon merkeissä oma äitinikin saa odottaa tietoa sinne asti. (Vaikka ehkä haluaisin asian jo aikaisemmin kertoa). Kummankin vanhemmille kyseessä on ensimmäinen lapsenlapsi, mutta oma äitini suhtautuu asiaan varmaan hiukan rauhallisemmin.

Olemme kuitenkin menossa viikonloppuna mieheni vanhempien luokse (toiselle paikkakunnalle) ja heti seuraavan viikonloppuna anoppi tulee vierailemaan meillä. Pelkään että raskaus paljastuu jos kuvotus yltyy kovaksi. Uskon että oma äitini arvaa raskauden ennen kuin päästään kertomaan (mutta saa nähdä sitten).
Tällä hetkellä on massu joka päivä niin turvoksissa että tuntuu kuin mahanahka repeäisi, niin voi olla että monet jo silmäilevät mahaa ja miettivät mitä siellä oikein tapahtuu.

Tällä hetkellä asiasta tietää vain me ja kaksi ystääväni joille kerroin tiedon aika nopeasti. Lisäksi hetken mielijohteesta kerroin asiasta pari päivää sitten mummulleni. Ehkä siitä syystä että halusin ilahduttaa häntä jollain kun tuntuu että yksinäisen vanhuksen elämä ei ole muuta kun vaivaa toisen perään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti