Mikä siinä on, että aina kun pikkuinen liikkuu (vaikka sitä on tapahtunut jo yli 10 viikkoa), liikutun, koskettelen mahaa, kommunikoin pienen kanssa, tunnen itseni vain niin etuoikeutetuksi ja onnelliseksi, mietin millainen kaveri siellä oikein onkaan. Töissä työkaverit katsoo kummallisena kun välillä leijun omissa maailmoissa typerä hymy naamalla.
Miten sitä voikin rakastaa jo niin paljon ihmistä, jota ei ole tavannut, ainoastaan kokenut että sen että me ollaan yhdessä aina, yhteenkuuluvuuden tunteen. Miten omaan lapseen voikin rakastua tällä tavalla, tässä vaiheessa.
Ja rakkaus vaan kasvaa kun oppii tuntemaan lapsen vielä paremmin! Välillä mäkin oon, että miten just mun lapsi sattuu olemaan se maailman söpöin ja ihanin tyyppi :D Mut sehän on!
VastaaPoistaIhana sinä ja ihana vauva <3