maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kantoreppu asiaa

Juu, meillähän on siis Tula-kantoreppu (entinen Tuli) jossa vauva on ergonomisessa asenossa (kuten mm. manducassa). Painoraja reppuun on 7kg, mutta reppuun saa vauva-osan (infant insert) jolloin reppua voi käyttää vastasyntyneestä. Me hommattiin myös tuo lisäosa reppuun.

Ajattelin nyt siis heittää kehiin parit arviot :) Reppua on meillä testattu about 5 kertaa, pidempään käyttöön ei ole vielä päässyt (miksi? se selviää kun luet eteenpäin)

1-3 testikerrat näytti aika pitkälti tältä.


Aluksi mietitytti myös pitkään  miten saan vauvan järkevimmin repun kyytiin tuon vauva-osan kanssa, siihen kun ei ollut ohjeita. Ipanaisen Anni onneksi avitti tässä asiassa. No sitkeästi kokeilin vauvaa tuohon ja 4 testikerta sujuikin jo paremmin. Ensin tosin huudettiin pää punaisena, mutta siten nukahdettiin!


Tässäpä taidonnäyte! Repun pukeminen ja säätäminen sujuu hyvin muutaman testikerran jälkeen ja se tuntuu ihan hyvältä päällä. Vauvatuen kanssa ja riittävällä kireydellä jonkin verran kyllä tuntuu ettei voi ihan vapaasti hengittää, uskon että tähän tottuu ja ja kun vauva istuu repussa ilman pienennintä ei tunnetta enää tule kun on silloin vähän eri asennossa.

Mutta mutta, mikäs se ongelma siten on. No meidän tyttö kun on niin iso (ja pullea) että vauvatuki ei oikein riitä tukemaan niskaa, koska vaavi ei sitä myöskään vielä kannattele, ei repulle ole toistaiseksi hirveästi käyttöä. Eli vauva-osa oli aika lailla turhake meille (varmasti siis hyvä jollekin muulle). Nyt vaan odotellaan ja liinaillaan siihen asti että sovitaan reppuun paremmin. (maagiseen 7 kiloon kun ei meillä ole edes kovin pitkä matka!) Eiköhän me vielä reppuakin testailla tässä, kun oikein vauvan asettelee saa tuon tuen juuri ja juuri tukemaan niskaa...

Lisää Tulasta täältä

3 kommenttia:

  1. Voi toista kun ei yhtään huvita olla kyydissä. Ja täti ruudun toisella puolella vaan nauraa. ;)

    VastaaPoista
  2. ei se 7kg oo maaginen, vaan se jalkojen asento :) meillä ei varmaan painettu sitä 7kg, mutta jalat oli niin pitkät että sopi hyvin reppuun ilman tukea.

    VastaaPoista
  3. Kippuralla, no meidän neiti kyllä näyttää siltä että ei vielä 7 kiloisenakaan istu repussa oikeassa asenossa. Onneksi kasvaa nopeaa tahtia, joten eiköhän me se tässä keväämmällä saada käyttöön...

    VastaaPoista