perjantai 15. heinäkuuta 2011

Lukemista osa 1

Mulla on kirjahylly täynnä luonnoliseen raskauteen ja synnytykseen liittyviä kirjoja. Olen ollut jo koulun penkiltä asti kiinnostunut luonnollisesta ja lääkkeettömästä synnytyksestä. En vain harjoitteluissa nähnyt mieltä siinä että että ensin pistetään synnyttäjä käyrille makaamaan, siinä tulee niin kipeäksi että tarvitaan se puudutus ja kun puudutus vaikuttaa niin että pitää sitten vähän edistää synnytystä lääkkeillä/kalvojen puhkaisulla yms. Ja sitten saadaan aikaan vauvalle hätä ja otetaan hänet pois kupilla tai leikkauksella. En ole vannoutunut tässä, joten älkää ottako nokkiine. Kivunlievitykset on joskus hyvästä, joskus synnytys joudutaan käynnistämään ja on hienoa että meillä on osaamista niin että lähes kaikki äidit ja vauvat pelastetaan jos jotan ongelmia sattuu. Olen vain miettinyt että on oltava joku toinenkin "tapa". Se tapa on löytynyt kirjoista, joissa kannustetaan synnytykseen valmistautumiseen, asennoitumiseen, synnytyksessä liikkumisen ja oman kehon kuunteluun, pelottomuuteen ja siihen että uskoo itseensä ja kehoonsa.

Jaan nyt kiinnostuneille aiheeseen soveltuvia kirjavinkkejä. Osa kirjoista on omiani, osaa olen haalinut kirjastoista. En ole mikään kriitikko, saatika että osaisin kirjoittaa arvoita. Mutta ehkä näistä saa irti jotain.

Malla Rautaparta - Kantamisen kausi sekä Raskaus, Synnytys, Äitiys. Äidiksi omaa kehoa kuunnelleen (WSOY 2010)

Malla Rautaparta on kulttuuriantropologi, joogaohjaaja ja fysioterapeutti. Hän on lisäksi kirjoittanut kirjan Jokanaisen joogakirja.

 
kuva täältä

Kantamisen kausi kirja keskittyy raskausaikaan, synnytyksen ja vauva-aikaan. Aikaan kun lasta kannetaan (kohdussa ja sen ulkopuolella). Kirjassa käydään läpi raskausajan muutoksia elimistössä (sopii hyvin siis ensilukemiseksi! ) ja synnytykseen valmistautumista. Kirjassa puhutaan raskausajan jooga-harjoituksista ja niiden hyödyistä. Synnytystä käydään läpi vaiheittain ja kannustetaan oman kehon kuunteluun sekä olo helpottaviin asentoihin, liikkumiseen ja lääkkeettömiin helpotusmenetelmiin. Lisäksi käydään läpi synnytyksen jälkeistä toipumista ja aikaa vauvan kanssa. Kirjassa puhutuaan myös kantoliinan käytöstä ja siihen on muutamia ohjeistavia kuvia.
Omasta mielestäni kirjan mielenkiintoisinta antia olivat väläytykset menneistä. Miten ennen vauvojen kanssa toimitittiin, heitäkin kannettiin, keinutettiin kehdossa, opetettiin pienestä pitäen olemaan yksin ja tyytymään siihen.


Raskaus, synnytys, äitiys kirjassa puhutaan vain pintapuolisesti raskausajan muutoksista elimistössä. Keskittyminen on raskausajan jooga-harjoituksissa ja hengityksessä. Kirjassa on hyvät kuvat eri liikkeille.
Synnytys-osiossa paneudutaan nykypäivän synnytyskulttuuriin (kts. mitä itse kirjoitin ylenpänä). Lisäksi synnytyksen kulku käydään hyvin läpi ja painotus on oman kehon kuuntelussa ja lääkkettömissä helpotusmenetelmissä. Samaan tapaan kuin toisessakin kirjassa. Kirjassa kerrotaan myös lääkkeellisistä kivunlievitysmenetelmistä. Lopuksi on lyhyesti kerrottu äitityden alkutaipaleesta ja toipumista edesauttavista harjoituksista.

Kaikenkaikkiaan kumpikin kirja oli hyvä, painoalue oli vanhemassa raskaudessa ja synnytykseen valmistautumisessa sekä ajassa lapsen syntymisen jälkeen ja uudemmassa parhaat palat olivat synnytys-osiossa. Erityisesti joogaaharjoituksista kiinnostuneiden kannattaa lukea uudempi kirja, mutta kumpaakin suosittelen sydämmellisesti. Nämä ovat niitä harvoja suomeksi kirjoitettuja kirjoja, suurin osa aihealueen kirjoista kun on englanniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti