tiistai 10. tammikuuta 2012

Nyt ne on täällä!

Nimittäin ekat viralliset raskausarvet! No en siis ole niistä iloinen, mutta ei kai niitä voi oikeastaan millään välttää. Olin jo mielessäni hihkunut että ei niitä varmaan tule, kun ei ole kerran tullut tähänkään menessä (paitsi vanhasta napakorun arvesta lähteneet pari naarmua), mutta niin ne vaan viikkojen 37+5 kunniaksi siinä oli, navan alla. Useampi pieni arpi, varmaan ehtivät kasvaa ihan mukavasti vielä ennen kuin pikkuinen syntyy, kun ei ulostautumisesta vielä ole mitään merkkejä. Masun ihoa on tullut kyllä hyvin hoidettua, aika ahkerasti olen sitä rasvaillut, vuorotellen Dermosilin vanilla body butterilla ja saman firman e-vitamiini voiteella. Mies onneksi osasi lohduttaa ja sanoi että tykkääkin enemmän jos munkin vartaloon tulee jotain "virheitä" kun on muuten niin täydellinen.

Toissapäivänä mies alkoi kasata meidän pinnistä (brio one) ja totesi että puussa on halkeama, joten eilen siten kiikutettiin se takaisin liikkeeseen toiveena saada uusi sänky mukaan. Mies halusi (fiksuna) tarkastaa sängyn jo liikkeessä ettei tule uutta reissua ja hyvä niin. Avattiin liikkeessä kaksi uutta pakettia ja kummassakin sängyssä oli lommoja, kolhuja ja halkeamia. Yhdessä palassa oli useampaa halkeamaa puussa vielä rumasti peitely maalilla (ainakin näytti siltä). Ei siis laatu huokunut briosta, myyjäkin vaan totesi että nämäkun tehdään nykyään Kiinassa. No saatiin kuitenkin lopulta "siisti" sänky, mutta meille ei kyllä enää brioa hankita. Nyt sänky odottaa makkarissa tulokasta :)

Pistetäänhän täälläkin pystyyn pieni arvauskisa sitä milloin meidän beibi mahtaa ulostautua. Kommentti kenttään siis päivämäärää ja kellonaikaa ja muista mukan nimimerkki. Mukaan saa toki heittää arvion vauvan koosta jos haluaa. Arvuksia otetaan vastaan tämän viikon sunnuntaihin eli 15.1 klo12

Vinkkejä arvaukseen:
-laskettu aikahan on siis 24.1 eli nyt mennään 38+0
-itsellähän on ollut jo ennen 30 viikkoa fiilis että vauva syntyy ajoissa, enää en osaa sanoa yhtään mitään
-supistuksia mulla on ollut enemmän ja vähemmän kivuttomina viikolta 18, tällä hetkellä olen kivuttomia supistuksia lukuunottamatta aika oireeton.
- vauva on todettu olevan laskeutunut lähtöasemiin lääkärissä viikolla 32, ja viikon 35 tarkastuksessa kohdukaulaa oli jäljellä 2cm ja auki 1cm. Kumpikin lääkäri lupasi että tulee ennen laskettua aikaa :)
-Itse olen syntynyt viikoilla 38+6 ja painanut 3010g

11 kommenttia:

  1. Mä heitän arvaukseksi oman lasketun 18.1. joskus aamun aikoihin, vaikka klo 7 tienoilla :D

    VastaaPoista
  2. Heitän ihan hatusta aevauksen, että vauva syntyy 20.1 klo: 22.30 ja painaa 3420g

    T: haaveilija vauvakuumeessa blogista

    VastaaPoista
  3. Minä arvailen, että pieni ihminen syntyy keskiviikkona 18.1 klo 17.42 ja painaa 3385g :)

    VastaaPoista
  4. Vauva syntyy ihan varmasti 26.1. klo 15.58, kokoa 3265g!

    VastaaPoista
  5. Arvataanpas vaikka 22.1. klo 6.45.
    Painosta en sano mitään, mutta pituus voisi olla vaikka 51 cm. :-)

    VastaaPoista
  6. Arvailenpa, että 18.1. klo 03:32 syntyy 3350g painava ja 49cm pitkä vauva. ;)

    VastaaPoista
  7. Arvataan että 19.1 klo 10, 3200 g

    VastaaPoista
  8. Arvaan, että syntyy 17.1 klo 13:50 ja pituutta on 50cm ja painoa 2955g :)

    VastaaPoista
  9. Arvaukseni on että syntyy 23.1. klo.14.54. Koko on 3152g ja 52cm :)

    VastaaPoista
  10. Villi arvaus että voisi syntyä 21.1. klo 02:15.

    Veikkailen myös noiden arpien suhteen, että itsellä ainakin tulee kamalat arvet mahaan. Kun on jo reidetkin täynnä raskausarpia, en aikaisemmin ole raskaana ollut, ajattelen että ne on johtuneet harrastuksen mukanaan tuomasta jalkalihasten kasvusta (ja nykyisin läskistä :D) mutta on tuo iho kai sen verran ohut ja herkkä.

    VastaaPoista