perjantai 19. lokakuuta 2012

Käyrällä

Raskautta ja lasta tarkastellaan neuvolassa pääsääntöisesti käyrien kautta. Mahaa mitataan ja jos käyrä suuntaa ylöspäin pääset sokerirasitukseen kun lapsihan saattaa olla valtava, jos mahan kasvu hidastuu oletetaan että myös lapsen kasvu on  hidastunut. On hienoa että tällaisella simpellillä mittauksella voidaan seurata lapsen kasvua VAIKKA "mahamitta" ei useimmitten olekkaan kovin tarkka mittari. Mittaus aiheuttaa vaan monesti stressiä, kasvaako maha, onko se liian iso, onko se liian pieni jne.

Oma kokemus: mahani kasvoi tasaisesti keskikäyrällä eli lapsen piti syntyä laskettuna aikana 3.5kg. Lapseni syntyi ennen laskettua aikaa 4.2kg painoisena. Eli mitta ei siis kertonut loppupeleissä lapsen koosta hölkäsen pöläystä.

No sitten kun se lapsi syntyy niin sitä tarkastellaan heti käyrillä. Jos vauva sattuu syntymään liian pienenä (käyräkielellä: paino/pituus alle -2sd) epäillään heti kaikkea, otetaan verikokeita, verensokereita seurataan jne. Ja myös jos lapsi on liian iso (eli enemmän kun +2sd) niin seurataan niitä sokereita ja odottajaa epäillään heti diabetetksestä, vaikka sokerirasitus olisikin ollut normaali.

Oma kokemus: Lapsi oli onneksi ihan just +2sd käyrällä synnyttyään, jos olisi painanut 20g enemmän olisi verensokereita seurattu sairaalassa. Vältyttiin siis juuri ja juuri piikeiltä.

No näissä on vielä selvitty aika helpolla. Mutta kun siirrytään lastenneuvolaan niin ne käyrät on ihan oikeasti kaikki kaikessa. "pieni notkahdus käyrällä"- nyt pitää heti antaa lisämaitoa/aloittaa kiinteät/ lopettaa imetys ja siirtyä korvikkeeseen että näkee paljonko lapsi syö - kun painon tippuu +10 käyrältä +5 käyrälle. Jne. Onneksi on myös terkkareita/lääkäreita jotka myös kuuntelee vanhempien huomioita lapsen voinnista eikä tuijota vaan käyriä.

Viime keväänä, kai? julkaistiin uudet kasvukäyrät. Ne löytyy täältä http://www.kasvukayrat.fi/index.html siellä pääsee myös laittamaan lapsensa käyrille ja tarkastella niitä ihna kotikoneelta, lisäksi siellä on tietoa kasvusta. kurkkaa jos uskallat!

Ihan jakaakseni lapseni Mahtavan kasvun teidän kanssa iskin mittaustulokset tuonne. (sinne saa laittaa vaan 3 mittausta, joten tässä näkyy meidän likan käyrät 2kk, 5kk ja 8kk mittauksilla


Pituus menee ihan mallikkaan näköisesti :D






Paino huitelee tuolla jossain... ei kuitenkaan enää loittone tuosta ylimmästä käyrästä :)


Pituus-paino suhde. Pimu meni pitkään tuolla +40 käyrällä, viime kerralla oltiin "vähän" tiputtu sieltä (ihan huolettaa nyt saako lapsi varmasti riittävästi ruokaa ;) )

Onhan tuota kasvua pohdittu siellä neuvolassa, mutta todettu että se vain on tämän lapsen kasvutahti.

Ärsyttääkö käyrät vai odotatteko innolla aina neuvolassa että miltä ne näyttää?

8 kommenttia:

  1. Minulla on ollut onni saada lapsille tervejärkinen terveydenhoitaja, joka katsoo lasta, ei käyriä. Kaikki lapseni ovat olleet isokokoisia johtuen raskaudenaikaisesta diabeteksestani ja reipas kasvutahti on jatkunut syntymän jälkeen. Onneksi ei ole tarvinnut neuvolassa väitellä imetyksestä, lisäruuista yms. Jokainen kasvaa omalla käyrällään ja hyvä niin. Oma kuopukseni on muuten lähes päivälleen samanikäinen sinun vauvasi kanssa. Syntymäpaino hänellä 4360g. Äitiysloman viimeisiä päiviä vietellään.

    VastaaPoista
  2. Ei ne käyrät niinkään ärsytä, mutta niiden liian tarkka lukeminen ärsyttää. Nyt osaan monta asiaa tehdä toisin seuraavan lapsen kohdalla; sairaalassa ei anneta lisämaitoa vain sen takia, kun se on tapana ennen kuin maito nousee, en ala antamaan kiinteitä 4kk:n iässä vain sen takia, että käyrä näyttää huonolta, vaikka lapsi on tyytyväinen. Niin sitä vain oppii ;-) Ja terkkareissa on eroja, toinen olisi laittanut meidät painokontrolliin käyrien vuoksi ja toinen sanoi, ettei tässä ole mitään hätää. Tiedä sitä sitten.
    Tiina

    VastaaPoista
  3. Meidän neuvolassa ei pahemmin ole käyriä tuijoteltu. Meillä on myös iso lapsi, mutta pää taas on ollut pienempi muuhun kokoon nähden. Terkka on toisinaan niitä käyriä meille näyttänyt mutta on vaan todennut, että lapsi kasvaa hyvin ja mm. että kun äidilläkään (siis mulla)ei ole mikään iso pää, niin eipä lapsen pään koossakaan ole mitään ihmeellistä (ja pääkin siis ihan normikäyrillä menee kuitenkin vielä). Ja mulle oma äitini sanoi pojan synnyttyä, että liikaa niitä käyriä ei saa tuijotella vaikka neuvolassa sanottaisiin mitä; omat lapsensa kun on olleet aina siellä miinuskäyrillä mutta ihan terveitä lapsia ollaan oltu kaikki ja ruokakin on maistunut.

    -Elina

    VastaaPoista
  4. Mua ainakin välillä ärsyttää! Meillä jossain vaiheessa tytöllä ei paino noussut tarpeeksi. Onneksi ei kuitenkaan mihinkään lisäpunnituksiin jouduttu. Ei se paino siellä puntarissa ramppaamalla nouse. Eikä sitä ruokaa voi korvistakaan sille tunkea. Lapsi ei syö määräänsä enempää. Mutta joo onkai noista jotain hyötyäkin. :D

    VastaaPoista
  5. Meillä on aivan ihana terkka, joka katsoo nimenomaan sitä lasta. Meillä on ilmeisesti aina mennyt vähän siellä miinuspuolella(tai nollilla), mutta koskaan ei ole asiasta mitään maininnut. Kasvua kun on koko ajan tullut tasaisesti ja kuitenkin hyvin ja lapsella selkeästi lihaa luiden ympärillä! :) Itseasiassa en edes koko käyrien olemassaolosta tiennyt, ennenkuin kysyin. (kuullessani kaikkien vertailevan niitä käyriä). Näytti ne toki pyydettäessä, mutta sanoi ettei ikinä tuijottele pelkkiä käyriä, eikä vanhempia niillä "huolestuta". Omia työvälineitä ne ovat, mutta katsoo aina kokonaisuutta. Kullanarvoinen terkka! :)

    VastaaPoista
  6. Minua käyrät kiinnostaa, mutta onneksi terkka sanoo aina saman asian: poika kasvaa oman käyränsä mukaan. Ei siis ole tullut ahdistusta, jos pituuskasvu ei olekaan käyrän mukaista, tai painoa on liikaa/liian vähän.

    VastaaPoista
  7. Meillä on ihan samanlaisia kokemuksia kuin ylläolevalla Anonyymilla. Meille kukaan terkka yhtä sijaista lukuunottamatta ei ole edes mainunnut käyristä, enkä minä niistä ole siksi edes murehtinut.

    VastaaPoista
  8. Mitä mä tähän sanoisin...:)

    Meillä on neuvolassa ollut varmaan 10 eri terveydenhoitajaa (harjoittelijat ja kesätyöntekijät mukaanlukien). Yksi sanoo että lapsi "hakee" käyräänsä ensimmäisen vuoden, toinen sanoo että puoli vuotta. Kolmas käskee aloittaa kiinteät heti jos käyrä on laskusuuntainen, lääkäri käskee antamaan velliä.... Ja mun ipanat on molemmat kasvaneet hienosti omaa hidasta vauhtiaan, kehittyneet ja lähtenet liikkeelle verrattain ajoissa, mutta silti - ne käyrät!

    Meillä on synnytty jossain nollakäyrän tuntumassa, mutta molemmat lapset ovat kasvaneet jossain -1 ja -2 käyrän tuntumassa välillä käyden niiden allakin. Totta hitossa se käyrä on ollut laskusuuntainen ja lopulta löytänyt sen omansa. Kas kun kolmevuotiaskin meillä painoi punnitessa 12.45 kg niin se vaan on edelleenkin pieni ja hoikka.

    Mua ehkä ton käyrähommelin lisäksi ärsyttää se että miksi AINA pitää kommentoda lapsen kokoa. Oli se sitten positiivinen tai negatiivinen kommentti, niin aina terkkarilta tai lääkäriltä tulee "ihana pieni pirpana", "onpas hän hoikka, sirpakka..." tai "se on parempi että on pienempi kuin isompi" tms. Miksei sitä lasta katsota kokonaisuutena. Haluaisin jo vihdoin kahden lapsen kokemuksella lopettaa jännittämisen mittauksien kanssa. Mulla on KOTONAKIN puntari koska jännitän tyttären painon kehitystä niin paljon, että seuraan sitä kotonakin. Ja tyttäressä ei ole mitään vikaa, just otettiin verikokeetkin flunssan yhteydessä ja kaikki oli ok.

    Olen monesti miettinyt että käskisin isän käyttää neitiä neuvolassa. Isälle ne ei varmaan edes näyttäisi sitä käyrää näytöltä eikä kyselisi imetyksestä tai ruokahommeleista. Säästyis itse paljolta stressiltä:)

    t.Iiris/pikkulintusten äityli

    VastaaPoista