sunnuntai 12. elokuuta 2012

peruutellen

Pimu on oppinnut peruuttamaan. Eteenpäin ei siis vielä mennä mutta taaksepäin sitäkin nopeammin. Kääntyilyä harjoitetaan kumpaankin suuntaan, mutta nykyään ei tunnu enää selällään viihtyvään hetkeäkään. Välillä nousee myös melkein konttausasentoon, mutta en usko että lähtee liikkeellee pitkään aikaan kun muukin liikkuminen on vasta tullut kuvioihin.

Kaksi hammasta myös ilmaantui alaleukaan heti 6kk neuvolan jälkeen.Nyt ovat näkyvissä jo reilusti. Niitä on myös kokeiltu äitin tisseihin niin että nännit ovat vuotaneet verta. Nyt tuntuu pureminen  (ainakin hetkeksi) unohtuneen.

Kiinteiden syöminen on alkanut aika hitaasti. Sormiruoka maistuu hyvin, soseet ei. Joka päivä kuitenkin tarjoan "lounaalla" sosetta, jota menee max. yksi jääpalallinen. Päivällä tyttö sitten saa jotain sormiruokaa, sitä tyttö syö hyvin, vaikka tietty määrä ei siinäkään vielä päätä huimaa. Tänään annoin vielä iltapuuroa, joka ei kyllä maistunut. Sormiruokailua suosisin muuten aika paljon enemmän, mutta kun tyttö ei syöttötuolissa tuettunakaan kauaa jaksa istua. Todennäköisesti meillä tullaan syömään ennemän sormiruokaa jatkossa kun soseet on saanut niin huonon vastaanoton. (niiden tekeminen vaan on niin kivaa!)

Olen myös alkanut harjoitella tytön sitomista selkään kantoliinalla. Sain kaverilta hyvin opastusta tähän ja ekat harjoittelut kotonakin on sujunut hyvin. Eikä se ollut edes yhtään niin hankalaa kun kuvittelin! Uusia liinojakin olen hankkinut, kun noi mun kaksi (+yksi lainaliina) on niin pitkiä että niissä on ihan liikaa noihin selkäsidontoihin. Tässä meidän ihan eka selkäreppunäyte.


Palaillaan!

13 kommenttia:

  1. Pitäisköhän munkin opetella toi selkään sidonta. Liida ei viihdy enään yhtään kantoliinassa tossa etupuolella. Se ei viihdy sylissäkään enään niin päin, että on kasvot kantajaan päin. Aina pitää päästä katselemaan eteenpäin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti. Kannattaa vaikka tsekata kantoliinayhdityksen sivuilta tukihenkilö sinua läheltä ja pyytää se auttamaan. Helpompi hahmottaa ja mua ainakin jännitti se selkään heittäminen kamalasti joten oli hyvä että sai katsoa sitä jonkun kanssa!

      Poista
  2. Minkäslaista sormiruokaa olette jo kokeilleet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin yrittää tehdä vaikka syömisistä jonkun postuksen ihan.

      Neiti on syönyt sormuruokana näkkileipää, omenaa, mansikkaa, vadelmaa, kurkkua, porkkanaa raakana, kesäkurpistaa, banaania, luumua, tomaattia ja maissinaksua ainakin :D

      Poista
  3. Muakin kiinnostaisi mitä teillä syödään? Meillä menee kyllä soseetkin ihan suht hyvin, mutta olisi kiva kokeilla lisäksi jotain sormiruokaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuohon ylemmäs laitoinkin noita mitä on syöty. Yleensä toisella aterialla tarjoan sormiruokaa paria eri makua samalla kertaa. Soseen kanss avaihtelevasti saatan antaa jotain myös käteen.

      Poista
  4. Itsekin mietin tuota sormiruokailua, kun jossain ohjeessa sanottiin, että sormiruokailussa ei tarvitsisi niin kovasti pitää kiinni tuosta 1-2 uutta ruokaa/viikko -ohjeesta. Olisi kuulemma hyvä, että tarjolla olisi vauvalle useampia makuja maisteltavaksi kerralla. Miten teillä tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä me on annettu vähän useampia makuja viikkoon. Tosiaan kerralla on yleensä useampaa makua, joista max yksi on uusi.

      Poista
  5. Odotan kuin kuuta nousevaa, että saan laittaa lapsen selkään. Onneksi mandun kanssa värkätessä taitaa ne säädöt jossain vaiheessa olla oikein, ainakin poika on usein jo nukahtanut kyytiin. Silti selässä kantaminen kiinnostaa paljon enemmän kuin tuossa edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä voit jo alkaa ainakin mun mielestä harjoittelemaan selkäsidontoja. Tuon ikäisen kanssa ei vielä kannatta kotoa lähteä vauva selässä, muuta kotona voit jo rauhassa harjoitella... Hommaa vaan se kudottu liina ensin, trikoisella ei selkään.

      Poista
  6. Mahtavaa, hieno selkäreppu!! :)
    Minulla olisi tällä viikolla tiedossa sidontaopastusta yhdelle ystävälle, jolla 3 viikkoinen pieni... <3
    Ei ihan vielä selkäsidontoja harjoitella, mutta myöhemmin sitten, kun on ne niin käteviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin tosi ylpeä tosta, kun se oli ihan eka minkä tein yksin kotona (kerran kokeilin tukihenkilön luona)

      Poista
    2. Eli olet siis oiva esimerkki siitä, että kannattaa kokeilla (vaikka vähän hirvittäisikin)!
      Hienoa! :)

      Poista