sunnuntai 7. elokuuta 2011

Liikkeitä?

Eilen katsotiin miehen kanssa leffaa ja yhtäkkiä alavatsalla (juurikin kohdun kohdalla) tuntui sellainen selkeä "pyyhkäisy" kiljuin miestä pausettamaan leffan ja jäin kuulostelemaan. Sitten tuntui vielä samassa kohtaa pieni kutistusmainen tuntemus, siihen ne sitten loppuikin. Ei tuntunut yhtään miltään suolen liikkeiltä ja olivat selvästi tuolla kohdun toisella laidalla. Oisko ne voinut olla jo oikeasti liikkeitä. Toivottavasti niitä alkaa tuntumaan lisää!

Tänään taitaa olla 15+5? (eli viikkoje puolesta on kyllä aikaista, mutta ei ennenkuulumatonta)

9.8 edit. on niiden pakko olla liikkeitä, tänään tuntui taas pari. Ihan kuin olisi sormella tökkäisty sisäpuolelta <3

1 kommentti:

  1. Kyllä, se oli aivan varmasti ensimmäinen liike! Sen tiedät sitten, kun tulee seuraava ;) Itselläni ekan kerran tuli tuonne alhaalle masuun (illalla) sellainen ns "kutitus", joka toistui vasta tasan viikon päästä monena "kutituksena" (aamulla), jolloin tajusin, että sehän se oli :) Ei kannata tosin odottaa niiden tulevan päivittäin, että sen takia ei kannata huolestua :)

    VastaaPoista