maanantai 19. maaliskuuta 2012

Tyty kasvaa ja kehittyy

Meidän Tyty on jäntevä tapaus. Ollut jo syntymästään lähtien. Hartialle nostaessa oli turha toivo että Tyty siinä "roikkuisi" rennosti, ei hän yritti punkea heti pystyyn selkä kaarella. Rintakehän päällä köllötelessä oli rento vain kun nukkui, muuten punki päätään pystyyn heti syntymästään. Rinnallakin vetää itseään suoraksi, jopa kaarelle, sama kanniskelessa missä tahansa asennossa.

Ollaankin yritetty tukea tyttöä "vauva asentoihin" eli selkä pyöreänä ja jalat sylissä kippurassa, eli sikiöasentoon, sillä se on tytölle luontevin. Kantoliinaa olen yrittänyt tähän hyödyntää, mutta hereillä liinassakin tyttö punkee itseään suoraksi.

5 viikon iässä neuvolassa Tyty esitteli päänkannatustaitojaan terkkarille, joka oli ihan ihmeissään että eikö tyttö väsy kun ei ollenkaan lepuuta niskaa, vaan kannattelee topakasti päätään vaikka kuinka pitkään. Siitä asti olen jokapäivä pitänytkin tyttöä vatsallaan aamupäivällä niin kauan kun tyttö viihtyy. Useimmiten se on 5-10min. Sen ajan jaksaa helposti kannattella päätään. Välillä tosin pää heiluu niin kovasti että tyttökin kiepsahtaa selälleen, mutta ne ovat täysin vahinkoja, ei sentään vielä tarkoituksella käänny. Vatsalla ollessa sätkiin niin kamalasti että pyllykin jo vähän nousee, näyttää sitlä että kohta lähdetään jo liikkeelle (no toivottavasti ei nyt vielä pitkään aikaan). Selällä ollessaan heiluu niin paljon että lähtee pyörimään napansa ympäri :) Kuulemma kuitenkin nämä vähän "ylijäntevät" lähtee nopeammin liikkeelle, joten sitä odotellessa...

Hymyjä ja juttelua tulee koko ajan enemmän, vielä ei kuitenkaan ole ääneen naurettu sitä odotan innolla. Tytöltä on myös löytynyt "naurunappi" nenän alta, siitä kun milloin tahansa kutittaa niin heti alkaa naurattaa ja juttua alkaa tulemaan ihan kunnolla :D Kovasti tyttö seuraa katsellaan meitä esim. istuessaan. Leluja yms. ei ole vielä innostunut katselemaan vaikka olenkin esitellyt...

Nyrkit meidän tyttö "löysi" yhtenä päivänä ja sen jälkeen nyrkkiä maiskutettiinkin jatkuvasti parin päivän ajan. Sen jälkeen löydettiin ylähuuli jota nyt vuorostaan imetään ja maiskutellaan...



Tyttö tuntuu kasvavan huimaa vauhtia, nyt ei ollakkaan käyty neuvolassa 2 viikkoon ja seuraava neuvola on reilu viikon päästä. Veikkaisin että tyttö on kuitenkin lähempänä 6.5kiloa kuin 6 kiloa tällä hetkellä.... ! Vaatteista meillä on käytössä 68cm! (vaikka pituus viimeksi olikin vain reilu 55cm). Suurin osa tämänkin kokoisista bodeista on meille vähän turhan "vartaloa nuolevia", tytöllä kun tuota vatsaa on vähän reilummin :D

Alanis ja Tyty 8 viikkoa

edit. tämän kirjoittamisen jälkeen meillä leikittiin jo lentskaria ku kädetkin nousee jo masullaan ilmaan :)

6 kommenttia:

  1. oi että miten suloinen teidän tyttö on :) meidän tyttö oli kans alusta asti tosi terhakka pitelemään päätään ja nyt kun ollaan 6kk ja 3vkoa vanhoja osataan kontata, nousta tukea vasten seisomaan ynm :D nauti vielä tuosta vauva ajasta, se on niin nopeasti ohi! :) kyllä vauvakuume itsellä pahenee kun näkee näin suloisia kuvia<3

    VastaaPoista
  2. Mahtava toi ilme, toinen kulma kohotettuna :D Hihiih!

    VastaaPoista
  3. Loistava on teidän taidonnäyte ja hirmuista vauhtia neiti kasvaa :)

    VastaaPoista
  4. Päättäväisen näköinen pimu teillä siellä. :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tuon liikkumisen osalta ihan meidän Tiitiäiseltä :) Lopulta lähti kuitenkin kääntyilemään "vasta" 5 kk iässä ja ryömimään 6kk korvilla...

    VastaaPoista
  6. Tosi suloinen tyttö!

    Meillä on molemmat pojat ollu tosi jänteviä alusta asti, esikoinen kääntykin mahalleen 3,5-kuisena ja muutama viikko eteenpäin liikku kääntyilemällä, siis mahalleen-selälleen-mahalleen-selälleen. :D Ja siis ihan tarkotuksella, välillä vaihto suuntaa että pääsi minne aikoi. Ryömimään lähti sitten vasta 7-kuisena. Tää pienempi on myös ollut ylijäntevä, mutta se johtunee osittain refluksista. Kääntymisyritystä on kyllä jo nähtävissä, ikää hitusen päälle 3kk. Eiköhän se ennen 4kk ikää käänny mahalleen! :) Meillä 3kk neuvolassa oli mitat 60,5cm ja 6,1kg, 68-koon vaatteet alkaa olla sopivampia ku 62. Kestovaippahan siitä osan vie. :D

    VastaaPoista